Vuosien varrella Bioner on saanut lukuisia kunniakkaita opiskelijoita nimiinsä. Teekkariyhteisössä on tapana huomioida ansiokkaiden henkilöiden positiivista asennetta ja saavutuksia sekä ponnisteluja teekkariyhteisön eteen. Ylioppilaskunta myöntää vuosittain tiettyjtä tunnustuksia esimerkiksi Wappuriehan julistuksen yhteydessä. Bioner myöntää myös erinäisiä huomionosoituksia killan toiminnassa ansioituneille jäsenilleen vuosittain pääosin vuosijuhlien yhteydessä. Alla on listattu ansioituneet bioneerit erilaisten ansioidensa mukaan. Vuosiluku nimen perässä kertoo kunnianosoituksen myöntämisvuoden.

kunniajäsenet

Kunniajäseneksi voi killan kokous kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edesauttanut sen pyrkimyksiä.

Mikko Kivento – 2015

ansiomerkit

Ansiomerkki on kunnianosoitus yhä opiskelevalle tai jo valmistuneelle bioneerille, joka on ansioitunut killan toiminnassa ja osoittanut erityistä omistautumista.

2019

Karim Ameziane

Sanna Kallio

Leevi Kuutti

2018

Aarni Joensuu

Matias Jokinen

Erika Sopanen

2017

Maria Kultanen

Katariina Loikkanen

Arno Pammo

Mari Saarinen

Ville Salomaa

2016

Laura Kömi

Jannika Paulamäki

2015

Henri Häsä

Tapio Peltomaa

2014

Simo-Pekka Leppänen

2013

Antti Hiekkanen

Anna Ylinen

2012

Mikko Kivento

Maria Lehtivaara

2011

Mikko Utriainen

2010

Heidi Lahti

Laura Ylä-Outinen

vuoden paavot

Kilta valitsee vuosittain killan varsinaisen jäsenen, joka on kuluneena vuonna toiminut esimerkillisesti killan hyväksi. Vuoden Paavo julkistetaan killan vuosijuhlissa, ja samalla luovutetaan kiertopalkinto. Palkinnossa on metallilevyyn kaiverrettuna aikaisempien Vuoden Paavojen nimet.

Nina Kovanen – 2020

Ella Meriläinen – 2019

Olga Teräväinen – 2018

Julius Haapakoski – 2017

Aarni Joensuu – 2016

Hanna Hassinen – 2015

Elviira Kärkkäinen – 2014

Amanda Vonk – 2013

Olli Ala-Mursula – 2012

Henri Häsä – 2011

Maria Lehtivaara – 2010